maanantai 1. helmikuuta 2016

Suru on kunniavieras...

...mutta elämän on jatkuttava.

Pikku Pirun Paja on ollu hiljaa jo hyvin kauan mutta nyt se taas availee oviaan immeisille. Pikku Pirun sydän on ollu rikki ja henkinen hyvin vointi ei oo vielä ok. Ilo on ollu hukassa ja hymy kadoksissa mutta jos se tästä vähitellen taas löytys. Syy tähän hiljaisuuteen ja suunnattomaan suruun on Pikku Pirun suuri menetys elämässä. Isäni kuoli 25.6.2015 taisteltuaan vähän yli vuoden keuhkosyöpää vastaan. Oon ollu perheeni tukipilarina ja hoitanut äitin asiat kuntoon siinä määrin että oman surutyön tekeminen on jääny unholaan. Nyt on aika hoitaa oma pää kuntoon.

Toki tänä surun aikana puikot on viuhunu ja kilissy ahkerraan, se on ollu terapiaa parhaimmillaan siinä ettei oo tullu liiemmin aateltua pahoja asioita. Pittää tässä nyt laitella muutamia tekeleitä esille niin piästään tuas asijaan:

 Työkaverin marrasvauva sai lämmintä ylle ja oli kuulema tammikuun pakkasilla erittäin hyvät :)




Toinen työkaveri tilas polvisukat suht vapaalla kuvioinnila. Olipahan lankoja pääteltävänä ja mie kun ah niin rakastan päättelyä.




Tyttären kanssa suunniteltiin lapaset harrastuksen mukaan. Ei ihan Strömsö luokkaa ja vaatii hiomista mutta kelpas tytsylle ja ajavat asiansa :)



Neuloskelin sitten salaapäiten tytsylle joululahjan toisen harrastuksen innoittamana. Eikä tytsy aavistanu mittään. On se hyvä kun nuo mukulat on tottuna siihen että äiskällä on aina joku kutus kesken ;)



Sitten jäin ikkäänkuin vähän koukkuun nuihin joulukalenterisukkiin joihin ohjetta tuli joulunalla Voihan villasukka!-ryhmässä. Kiitos ihanuudesta Niina Laitinen desgns :)

Tässäpä nyt vähän Pikku Pirun Pajalta elämän menoa. Palataan taas astialle kun uutta pukkaa.

Helmikuun liukkailla liukastellen